Tuntuu kuin viime käynnistä olisi ikuisuus ja niin siitä onkin.

Viime aikoina hiihtoloman tylsyyden ahdistavuus on painanut niin pahasti päälle ja ikävä muualle on kova. Tuntuu kuin ei saisi mitään aikaiseksi ja on ihan oikeasti ikävä kouluun.Onneksi on enää viikonloppu. Lähinnä elämässä ahdistaa kesäloma ja se miten kestän sen kun jo viikon hiihtoloma on hermoja raastava. Ja ärsyttää oma saamattomuus kun pitäisi hankkia kesätöitä ja olen tällainen hermokimppu - mistä ihmeestä edes uskaltaisin hankkia töitä? Minusta tuntuu siltä että olen pikemminkin yrittäjähenkinen ihminen (yritystä suvussa?) ja ajatus pikemminkin kesäaikaisen ikkunanpesufirman perustamisesta on tuhat kertaa houkuttelevanpi kuin jotkin hikiset toimistotyöt -vaikka enhän minä valita.

Olen yrittänyt vakuuttaa ja haastaa itseni Hike-isoseksi siitä lähtien kun Viikkolehdessä oli ilmoitus tyttöisosten puutteesta, vaikka tiedän olevani innostunut ja luvannut itselleni mennä sinne jopa tässä blogissa. Olen erinomainen hukuttaessani itseäni saamattomuuden suohon. En tiedä jos Viikkolehti-ilmoitus olisi tullut viikkoa myöhemmin ja olisin jo ehkä normaalissa ympäristössä (koulussa ja kavereiden keskellä, maailman paineessa mutta elävänä) olisinko lähettänyt sen meilin. Paitsi... ei kai se vielä ole liian myöhäistä?

God help me.